perjantai 12. marraskuuta 2010

Tehtävä "suurin voittoni"

Suurin voittoni

Olin yläasteella aina luokan ujoin ja pienin. Kuuluin siihen luuserijoukkioon, joka oli omassa eristäytyneessä ryhmässään välitunneilla. Siellä olivat minä ja lihavat sekä ne, jotka eivät ulkonäöltään sopineet muottiin. Kuuluin myös niihin, jotka valittiin viimeisenä joukkueeseen liikuntatunnilla. Olin se, joka kulki hassuissa vaatteissa, koska muuta ei ollut. Likaisetkin taisivat olla. Meillä kun ei ollut suihkua, saunaa, saati ylellisyytenä pitämääni kylpyammetta. Pesuvesi lämmitettiin suuressa kattilassa. Siitä se kaadettiin joko pesuvatiin tai vauvoille tarkoitettuun kylpyammeeseen.

Muistan kuinka nöyryyttävää oli seistä kahden viimeisen joukossa liikuntatunnin joukkueita valitessa. Se toinen oli yleensä se luokalta, joka ei ylipainoltaan kyennyt kunnolla edes juoksemaan. Minä olin siellä siksi, etten arkuudeltani uskaltanut pelata. En voinut yrittää, koska epäonnistuminen hävetti. Ne rohkeat ja urheilulliset rynnivät päälle ja minä yritin parhaani mukaan olla mahdollisimman huomaamaton. Jos eivät vaikka huomaisi kuinka huono olen. Jos eivät näkisi kuinka minua hävetti olla minä. Toivoin aina selviäväni niistä hetkistä näkymättömänä. Ja melkoisen näkymätön olinkin.

Pahinta koulussa olivat tilanteet, joissa joutui luokan eteen. Esitelmät tai muu puhuminen olivat painajaista. Pelkäsin niitä katseita ja arvostelua. "Liian hiljainen ääni, rumat vaatteet, arka, ujo, köyhä, "sen perheen" lapsi ja muutenkin reppana." Kuinka paljon voivatkaan pelkät katseet ja hiljaiset supattelut ja kikatukset kertoa.

Suurin voittoni...Tätä kohtaa miettiessä alkoi hymyilyttää. Huomasin kuinka äskeisten asioiden muistelusta lyhistynyt ryhtini vaistomaisesti suoristui. Yhtäkkiä tunsin sitä ylpeyttä, jota ansaitsen tuntea. Voisin heti mennä sen saman joukkion eteen ryhdikkäänä ja ylpeänä. Kertoisin heille tämän:

Olen Virpi. Se sama ongelmaperheen kasvatti, josta ette uskoneet tulevan ikinä mitään. Teidän iloksenne voin kertoa, etten ole kouluttautunut pitkälle. En myöskään ole saanut upeaa uraa, jonka avulla tienaisin suuria rahoja. Nämä lähinnä johtuivat itsetunnon olemattomuudesta ja kannustuksen puutteesta. Minulla ei ole taloa eikä kallista autoa.

MUTTA..Olen silti tehnyt jotain mitä te kaikki ette ehkä ole? Ongelmaisen perheen lapsesta pitäisi tulla elämässään  epäonnistunut "perinteiden" jatkaja. Ei. Siihen en suostunut. Olen kahlannut monen suon läpi ja noussut monesta montusta entistä vahvempana ja viisaampana. Taistelin itselleni omin avuin itsetunnon, jota lapsuuteni ei kyennyt minulle tarjoamaan. Uskalsin irrottautua pitkästä avioliitosta yksinhuoltajaksi, vaikka vastapuoli yritti kaikkensa alistaakseen ja saadakseen minut uskomaan etten koskaan voisi pärjätä. Olen saanut kolme upeaa lasta. Kaksi niistä olen onnistunut kasvattamaan upeiksi, sydämellisiksi ja fiksuiksi nuoriksi, joista olen ylpeääkin ylpeämpi.

Itse olen kasvanut kolhuineni ihmiseksi, johon perhe ja ystävät voivat luottaa. Ihmiseksi joka tietää paljon ihmisenä olemisesta. Olen täynnä rakkautta ja pyrin kaikessa hyvään. Älykkääksi ja lahjakkaaksikin sanovat. Aion vielä löytää näille ominaisuuksille käyttöäkin, jahkas tiedän mikä minusta tulee isona...

Se suurin voittoni siis?

Suurin voittoni on ollut syntyä juuri siihen ongelmaperheeseen juuri niille rikkinäisille ihmisille lapseksi.

Ilman heitä minä en olisi minä.

7 kommenttia:

  1. Aivan kuin olisin alkanut lukea juttua omasta elämästäni, samat elementit hallitsivat nuoruuttani, ujous, alemmuudentunteet, muiden hyljeksintä, köyhyys, vanhat vaatteet, kaikenlaiset nöyryytykset. Silti minulla oli asiat paremmin, koska perheeni oli eheä, ei mitään isompia ongelmia ollut. En osaa kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos vielä kodissakin olisi ollut vaikeaa, varmaan olisin murtunut.
    Sinä olet hienosti taistellut itsesi voittajaksi elämän syövereistä ja nyt sinulla on oma rakastava perhe, maailma on avoinna ajatuksillesi ja teoillesi. Tämä kirjoituskurssille meneminen on hyvä esimerkki luovuudestasi, näitä kirjoituksiasi luen mielelläni, sana on hallussasi. Toivottavasti seuraava kirjoituksesi tulee pian.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat kauniisti ja koskettavasti kipeistä muistoistasi.On varmasti ollut raskastakin kasvaa kaiken kokemasi keskellä.Toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea sitä hyvää,mitä itse "rikkinäisten ihmisten "lapsena olet vaille jäänyt.

    VastaaPoista
  3. Hei, Vipe..Tuttuja ovat köyhyys lapsuusmuistoissa mullakin ja siihen liittyvät asiat..ja masennuskin joskus..
    Sulla on oikeat otteet elämänhallintaan ja avoin mieli. Hyvää alkanutta talvea Sinulle ja tsemppiä.

    VastaaPoista
  4. Kaikki kertomasi on tuttua ja siksi se oli myös mielenkiintoista, en tosin ollut lihava, taisin olla laiha, ja ylipitkä. Siitä sai kuulla pilkkanimiä, kumma juttu, en muista koskaan pohtineeni enkä silloinkaan välittänyt muusta kuin nimittelyt vähän sattui. Luulen, että se oli mun "pelle" joka kesytti ne tunteet. ihan joka asias sekään ei aina auta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista :) Olen hävettävän vähän täällä päivitellyt ja vastannut kommentteihin. Antakee anteeksi, koska en vain vielä ole täysin sujahtanut tähän blogimaailmaan. Oottakee vaan kun se tapahtuu! Voi sitä häiriköinnin määrää ;)

    VastaaPoista