Satu tytöstä, josta tuli oman elämänsä tähti.

Tyttö, josta tuli oman elämänsä tähti

Olipa kerran tyttö. Pieni ja hentoinen oli tuo kalpea ja pelokas pisamanaama. Hän oli kai joskus ollut ihan tavallisen iloinen ja luottavainen lapsi. Nyt hän oli surullinen, koska hänen äitinsä ja isänsä olivat hyvin sairaina. He olivat niin sairaina, että heidän näkönsä heikkeni. Lopulta he eivät enää nähneet tyttöä, vaikka hän yritti loistaa tähtenä heidän silmissään. Tyttö tahtoi valaista heidän tietään ja tuoda heille iloa, vaan eivät he nähneet tytöstä loistavaa valoa. He kulkivat sairautensa sumuvaippaan pukeutuneina.

Vanhemmat kulkivat mutkaisessa kumarassa kantaen selässään painavia taakkoja. Lasti oli siksi kovin painava, koska he kantoivat mukanaan menneisyyden ja nykyisyyden raskaita ja alati täyttyviä rinkkoja. Heidän vanavedessään kulki pieni ja näkymätön tyttö yrittäen hennoilla käsillään kannatella samaan aikaan sekä äidin että isän rinkkoja, jotta heidän taakkansa olisi keveämpi. Yhä synkemmät ja mustemmat ukkospilvet johdattivat perhettä kohti pimeämpiä ja pimeämpiä polkuja, päätyen keskelle raiskattua ja riivittyä Kolkkouden Metsää.

Kolkkouden Metsä oli tytöstä hyvin hämärä ja pelottava. Sen polut olivat mutkikkaita ja täynnä teräviä kiviä ja lasinsiruja. Siellä kulkiessa piti olla alati varuillaan. Vaan silti oli poluilla kovin helppo saada kolhuja ja haavoja. Aikansa siellä asuttuaan tyttö olikin kovin täynnä vereviä mustelmia ja tulehtuneita haavoja. Myös tytön silmiin alkoi kasvaa näkymättömyyden sumuverho. Hän ei enää nähnyt omaa loistoaan ja erityisyyttään. Hän tunsi vain vanhempiensa riesarinkkojen painon.

Vuodet kuluivat ja vanhempien rinkat täyttyivät täyttymistään. Tyttö kasvoi nuoreksi naiseksi ja alkoi pienin varovaisin askelin kulkea omia polkujaan kohti kauempana pilkottavaa hoidetumpaa metsää ja valoisampaa aukeaa. Niillekin poluille ilmestyi kiviä ja pelottavia sudenkuoppia ja monesti piti tytön itseään satuttaa ja kolhaista matkan varrella. Ne olivat kuitenkin hänen valitsemiaan polkuja, joiden tehtävänä oli saada hänet matkaamaan kohti sisintään.

Tänään kohtasin tytön. Hän on jo aikuinen nainen. Hän kantaa yhä mukanaan pientä selkäreppua, jossa on hajanaisia palasia hänen menneisyydestään. Yritin ottaa reppua hänen selästään, mutta hän ei antanut. Hän sanoi tarvitsevansa sitä. Se on ja tulee aina olemaan osa häntä. Hän näytti myös mustelmiaan ja haavojaan. Mustelmat olivat enää haaleita ja ennen kovin tulehtuneet haavat olivat jo melko hyvin arpeutuneet. Tyttö silitteli haavojaan ja kertoi hoitavansa niitä hyvin, jotta ne lopulta paranisivat.
Olin iloinen nähdessäni tytön silmienkin kirkastuneen. Niistä loisti jo pieni tähti, joka tuntui vain odottavan pääsyään täyteen loistoon.

Ehkä tyttö ei ole mikään Canis Majoris, mutta todellakin hän on oman elämänsä tähti!

Kirjoituskurssin tehtävä "RISTIRIITAINEN JOULU"

Vessan ja pesutilojen siisteydestä voi päätellä paljon ihmisestä. Näin hän on usein sanonut tyttärilleen. Suihkun lattialla veteen sekoittuva veri saa hänet hieman hätkähtämään . Mitä hänestä voisi nyt päätellä? Missä se rätti on? Katsetta on vaikea kohdistaa. Hän yrittää nousta ylös. Kädet ja jalat eivät pidä. Hän on yhtenäinen turta möykky. Sisuksissa aiemmin luikertaneet käärmeetkin ovat rauhoittuneet. "Ta 1-2 tabletter vid oro." Hän otti enemmän. Paljon enemmän. Hän ei halunnut enää elää. Käärmeetkin piti rauhoittaa.

Hän valuu makuulle suihkuhuoneen lattialle. Muistot ja tämän hetken karu todellisuus sekoittuvat toisiinsa tavalla joka saa hänet unohtamaan paikan ja ajan. Lämmin vesi huuhtelee jalkovälistä valuvan veren lattiakaivoon. Se tuo mieleen muiston sisarusrakkaudesta. Muistossaan hän palaa siskonpetiin pirtin pöydän alle. Miten paljon voikaan kaksi vanhempaa veljeä kouluikäistä siskoaan rakastaa. Se rakkaus valui samalla tavalla lämpimänä hänen luisevaksi haukutun lantionsa kätköistä. "Onko jossain talo purettu kun lankkuja kävelee kadulla?" Kuinka ne pilkat sattuivatkaan. Heillähän oli aina nälkä. Heitä oli seitsemän.

Ulko-oven kolahdus saa hänet palaamaan tähän hetkeen. Hän katseensa kiertää putipuhtaiden kaakeleiden saumoissa kuin tarkistaen niiden siisteyden. Hän ei tunne kehoaan ja se saa hänet katsomaan alaspäin nähdäkseen onko loput hänestä edes tässä. Nämä rinnat, ei enää niin nuoret ja kiinteät, ovat imettäneet kaksi lasta, nyt jo nuoria naisenalkuja. Hänkin oli hyvin ujo, nuori tyttö, kun isä huomasi hänen laihan vartalonsa saaneen uusia muotoja. Isä tahtoi tarkistaa välillä hänen rintojensa kehityksen ottamalla ne suurien työmiehen kouriensa sisään. Äidille hän kertoi kerran isän ja veljien rakkaudesta. Äiti ei enää tykännyt tyttärestään entisenkään vertaa, vaan sanoi ääni halveksuntaa täynnä "älä siinä valita iso nainen". Olisipa äiti huomannut miten pieni tyttö hän kuitenkin oli. Ja kuinka hän kaipasi syliä. Äidin syliä, ei veljien eikä isän.

-RAKASSSS! Eteisestä kuuluu tuttu humalainen pettäjän ääni. Hän on palannut häivyttyään tilipussinsa kanssa viikon retkelle. Olisi pitänyt taas mennä töihin vastaan. Ei olisi pitänyt taas uskoa lupauksiin ja rakkauden valoihin. Näiltä retkiltä palataan rahattomana. Joskus alushousut hukassa. Joskus tuliaisten kera. Ei riittänyt sydämen nöyryytys, tarvittiin myös antibioottikuuri.
Tämän miehen piti vihdoin olla se, joka hänet pelastaa. Joka tekee hänestä onnellisen ja tasapainoisen. Hän oli kohdatessa niin ihana. Kehui kauniin surullisia, ruskeita silmiä. Sanoi niiden surullisessa katseessa olevan jotain ainutlaatuisen kaunista. Hän oli myös raivoraitis. Niin suuri oli onni alttarilla kun sormus pujotettiin sormeen ikuisen rakkauden symboolina. Viikon päästä aukesi korkki. Ja katosi miehen sormus.

-RAKASSS!!! Tämäkin pettymys koputtaa pesuhuoneen oveen vaativasti. -  RAKAS MITÄ SÄ TEET SIELLÄ? OOKSÄÄ SUIHKUSSA? Tälle hylkääjälle,suurimmalle rakkaudelleen ja toivolleen, hän tajusi odottavansa lasta. Hän tajusi sen samana päivänä, kun yksi hylkääjän naisista lähetti hänelle kirjeen. siinä hän saneli vuosia jatkuneesta suhteesta ja kertoi miehen salatun lapsen hiustenvärin olevan aivan kuin isällään. Ulkopuolinen kertoi auliisti kirjeessään aviomiehen nussivan häntä joka viikko, koska oma vaimo on niin ruma ja läski, ettei siihen hommaan kykenisi sokeakaan. Kuinka sokea hän itse olikaan ollut?

-AVAA NYT SE OVI RAKAS. ÄLÄ OO VIHANEN. MÄÄ TOIN KINKUNKIN!
Miehen ääni saa hänet puhkeamaan hysteeriseen itkuun. Hänen sairaalloisella tavalla rakastamansa miehen ääni herättää hänet sekavasta sumusta. Lattian liukkaus vaikeuttaa liikkumista, mutta hänen on pakko yrittää avata ovi. Kädet ja jalat ovat kuin vereen sotkeutunutta hyytelöä. Jotenkin hän saa kammettua itsensä polvilleen ja sammuttaa suihkun. Verinorot pakenevat viemäriin. Ne näyttävät pieniltä punaisilta käärmeiltä. Jospa ne eivät enää luikertelisi hänen sisuksissaan? Hän konttaa ovelle, joka onneksi on lähellä. Lukon loksahtaessa auki viimeinenkin tajunnan ripe häipyy saaden hänet lysähtämään lattialle. Hänen kädessään on koko ajan pysynyt verinen sukkapuikko.

Ovi aukeaa. Mies on pukeutunut vihkipukuunsa ja vaimon ostamaan kravattiin, jotka ovat nuhraantuneet ja rypistyneet retkellä. -HYVÄÄ JOULUA RAKAS! Miehen sylissä ollut Amaryllis putoaa suihkun lattialle. Molemmat ovat joulun punaiset.